Mustavalkoista leikittelyä. Yhdistele kuoseja tai valitse mukaan yksiväristä, mustavalkoisen kanssa ei koskaan mene pieleen! Aina niin klassinen ja hauska pallokuosi saatavilla myös useassa eri värissä omasta valikostaan.
Mustavalkoiset tunikat
65,00 €
Kuvaus
Piilopiston tunikamalli syntyi tarpeesta tehdä vaate, joka pukee naista. Vaatteen on oltava helppo ja mukava, mutta riittävän kaunis, jottei se jää kotiin, vaan pääsee mukaan kaikkialle, missä sinäkin liikut.
Vaatemallistostamme löydät yksiväriset ja kuviolliset kankaat, joiden yhdistely ihaniksi ja persoonallisiksi kokonaisuuksiksi on helppoa. Voit hankkia tunikasi tai leggingsien kaveriksi meiltä myös ihanan helpot trikoopipot tai -pannat tuomaan väriä syksyn ulkoiluihin.
Meidän mielestämme vaatteen on hyvä olla sellainen, jonka kanssa voi huoletta mennä minne vain, tuli sitten päivän aikana vastaan tärkeitä kokouksia, lasten leikittämistä puistossa tai vaikka teatteri-ilta ystävän kanssa.
Meillä ei käytetä perinteistä kokotaulukkoa, ne ovat niin ikäviä ja harhaanjohtavia. Meillä vaatteet tehdään mittojen mukaan. Siksi pyydämmekin sinulta tilausvaiheessa muutaman mitan itsestäsi. Omat mitat voi ottaa itse mittanauhalla päältään tai sitten voit mitata itsellesi sopivan vaatteen, vaikka viivoittimella. Mitat kannattaa ottaa hieman löysänä, sovita esimerkiksi kaksi sormea mittanauhan ja itsesi väliin ympärysmittoja ottaessasi. Jos mittaat valmista vaatetta, huomioi sama väljyys, mikäli vaate istuu hyvin tiukasti päälläsi, jos taas vaate on valmiiksi väljä, mittaan ei tarvita lisäyksiä. Pyydettäviä mittoja ovat rinnan ja lantion ympärys sekä hihan ja tunikan pituus. Housuja tilattaessa pyydetään mittaamaan myös vyötärön ympärys ja lahkeen pituus.
Huom.; Tunikaa tilatessa täytä seuraavat: Rinnan ympärys, lantion ympärys, hihan pituus ja tunikan pituus.
Housuja tilatessa täytä vyötärön ympärys ja lantion ympärys sekä lahkeen pituus.
Mikäli tilaat useamman vaatteen, ei sinun tarvitse syöttää mittojasi useaan kertaan.
Mittausohje
C. Rinnan ympärys mitataan rinnan korkeimmalta kohdalta ympäri
D. Vyötäron ympärys otetaan navan kohdalta
F. Lantion ympärys mitataan lantion leveimmältä kohdalta
B. Hihan pituus, muistathan että tässä valitsen sen pituuden jonka tunikalle haluat, eli jos haluat vajaamittaisen hihan älä mittaa koko käsivarttasi
A. Tunikan pituus, ota mitta hartialtasi siihen asti mihin haluat valmiin tunikan helman.
E. Lahkeen pituus, tässä valitset housuillesi pituuden. Ota mitta navaltasi siihen, mihin haluat lahkeen asettuvan.